Stressiä voi tarkastella monesta eri näkökulmasta: käytännöllisestä, filosofisesta, ajallisesta, määrällisestä, tunteellisesta, järjellisestä, elämäntapahtumiin liittyvästä tai arvoperusteisesta näkökulmasta. Onko stressi hyvä tai paha asia? On varmasti paljon asioita, jotka voi luokitella hyväpaha-janan ääripäihin, mutta stressi liukuu janan välimaastossa. Jos kuitenkin arvostelisimme stressin automaattisesti pahaksi asiaksi, pelkkä stressin ajatteleminenkin saisi meidät voimaan pahoin.
Usein haluamme kuitenkin vältellä stressiä. Mennessäni kauppaan toivon, ettei myyjä tulisi kysymään minulta, mitä olen etsimässä ja voiko hän auttaa siinä. Toivoisin, että saisin katsella asioita rauhassa ja tehdä ostopäätökseni rauhassa. Haluan vältellä sitä, että joku hoputtaisi minua kyselemällä vieressä tiedänkö paidan kokoani. On kuitenkin aikoja jolloin päätän hymyillä ja keskustella tuntemattomienkin ihmisten kanssa ollessani asioilla. Silloin pääsen paljon helpommalla. Hymyilen ja vastaan: ”Kiitos, haluan hetken katsella kauniita asioita, teillä niitä näyttää riittävän”. Myyjä hymyilee takaisin ja molemmilla on parempi mieli. Vältellessäni kysymyksiä ja keskeytyksiä käytän enemmän energiaa, kuin antamalla hetken virrata omalla painollaan.
Väitän, että stressiä ei voi välttää välttelemällä asioita. Stressiä voi olla sekin, että ihminen ei tee mitään, ei ole kenenkään kanssa tekemisissä ja ei ota itselleen tavoitteita. On tutkittu, että turhautuminen on myös stressiä. Turhautuminen kumpuaa yleensä siitä, että omat taidot eivät ole käytössä. Ihminen voi siis olla stressaantunut, vaikka ei tekisi näennäisesti yhtään mitään. Tuolloin ihminen ehkä välttelee jotakin tunnetta tai asiaa ja perustelee lakkaamatta itselleen ja muille miksi hän toimii niin, ja toimissaan siten menettää valtavan määrän energiaa. Jos stressin määrä onkin vakio, on melko sama ponnisteleeko ihminen vältelläkseen jotakin asiaa vai jonkin asian vuoksi.
On olemassa kuulemani kertomus siitä, kuinka asioita ei voi aina etukäteen arvottaa hyviksi tai pahoiksi: Mies ja nainen saivat pojan. He olivat onnessaan, sillä poika olisi heille arvokas maatilan töissä. Poika kuitenkin vammautui ja vanhemmat uskoivat kirouksen osuneen heidän kohdallensa. Tuli sota ja kaikki terveet nuorukaiset kutsuttiin sotaan. Vanhemmat helpottuivat, koska heidän vammaista poikaansa ei kutsuttu mukaan sotaan. ”Mikä siunaus!”, he sanoivat. Vanhemmat olivat onnessaan myös omistamastaan hevosesta, joka oli hyväkuntoinen ja teki pientilan raskaita töitä pojan sijaan. Hevonen kuitenkin karkasi. Jälleen vanhemmat harmittelivat kohtaloaan: ”Mikä kirous!”. Hevonen kuitenkin palasi ja toi mukanaan villihevoslauman. Perheen isäntä sanoi: ”Onko tämä kirous tai siunaus, sitä en voi tietää”. Tarina voisi jatkua loputtomiin. Epäilemättä tilanteet olivat toisinaan stressaavia, toisinaan helpottavia.
Onko sinun kohtaamasi tai välttelemäsi stressi sinulle loppujen lopuksi kirous vai siunaus?
Toivotan meille kaikille jonkin verran stressitöntä kesää. Jos kesään kuitenkin sisältyy stressiä, niin kesä ei siihen lopu ja se ei tee meistä epäonnistuneita kesän viettäjiä.
Satu
