Tuntuuko sinusta, että työelämän, arjen ja itsensä kehittämisen vaatimukset ovat niin suuria, että on vaikeaa olla tyytyväinen? Suomessa osaaminen ja koulutus ovat niin korkealla tasolla, että voi olla vaikeaa tyytyä (omaan) keskinkertaisuuteen.
Mikä on riittävästi? Ajattelen, että riittävästi voisi olla yhteen asiaan keskittyminen kerrallaan. Se voi tarkoittaa yhteen asiaan keskittymistä yhden tunnin ajan tai yhteen asiaan keskittymistä ja syventymistä tietyn ajanjakson, kuten vaikkapa syksyn ajan. Olen kuullut väitteen, jonka mukaan kahden suuren asian aloittaminen yhtä aikaa ei välttämättä ole viisasta. On olemassa yksilöllisiä eroja siinä, kuinka paljon henkilö pystyy hallitsemaan asioita kerrallaan ja yhdistämään yksityiskohtia osaksi laajempaa kokonaisuutta.
Joskus käy niin, että tieto ja taito jää irrallisiksi palasiksi mielen kaaokseen. Esimerkiksi koulujen ja oppilaitosten opetussuunnitelmissa on laadittu hyvin paljon oppimistavoitteita per yksi kurssi. On tunnistettu, kuinka nuoret uupuvat jo opiskeluvaiheessa ja itselleen vaativimmat jo ennen peruskoulusta pääsemistä. Monet nuoret ovat tunnollisia ja vaativat itseltään hyviä numeroita ja huippusuorituksia. Nuoruudessa on tyypillistä keskittyä yksityiskohtiin kokonaisuuksien sijaan ja sellainen ajattelu voi johdatella nuoria pänttäämään opeteltavien asioiden yksityiskohtia ulkomuistiin. Tällainen opiskelutyyli voi kummitella myös aikuisuudessa uusia tehtäviä opetellessa. Yksityiskohtien opettelemisen sijaan voisi olla viisaampaa pohtia, mihin asiaan mikäkin asia liittyy ja kuinka asiat vaikuttavat toisiinsa.
Otetaan asiasta yksinkertainen esimerkki. Jos pyytäisin lukijaa opettelemaan ulkoa seuraavan listan sen yhden kerran luettuaan, muistaisitko nämä kaikki asiat: teroitin, kynä, klemmari, viivain, kumi, laskin, muistilappu, teippi, roska, irtolyijy? Jos sen sijaan pyytäisin lukijaa luettelemaan kymmenen esinettä sen perusteella minkälainen penaalin sisältö voisi olla, asiat muistuisivat mieleen helpommin.
Jos ihmisellä on olo, että hän on keskellä vaatimusten sumaa, hän voi ryhtyä ali- tai ylisuorittajaksi. Hän saattaa tuolloin myös vaatia paljon kanssaihmisiltään, yhteiskunnalta ja ”systeemiltä”. Emmehän halua perustaa ”systeemiä” vaativuudelle, ankaruudelle ja toistemme arvostelemiselle? Voisimmeko ennemmin kukin omalla toiminnallamme ja asennoitumisellamme vaikuttaa siihen, että on mukavaa oppia asioita, tehdä töitä yhdessä, olla yhdessä ja olla avuliaita? Onhan tutkittu, että ihminen oppii parhaiten hyvässä ilmapiirissä ja levänneenä. Voimme oppia rohkaisemaan toisiamme siirtymään täydellisyyden tavoittelusta keskinkertaiseen ja ihan riittävän hyvään tulokseen.
Luovuuden ja ongelmanratkaisutaitojen puhkeaminen käyttöön edellyttää (luppo)ajan lisäksi asenteiden korjaantumista siihen suuntaan, että asioita on mahdollista selvittää ja oppia; kaikkea ei tarvitse osata valmiiksi. Asenteiden muokkaantumisessa auttaa sen ymmärtäminen, että yksilön erinomaisuus tai huonous ei ole pysyvä ominaisuus.
Pohdittavaksi: Mihin asiaan sinä voisit tarttua oppivalla asenteella ja keskinkertaisesti sen sijaan, että vaatisit täydellisyyttä?
Satu
Lähde: Yle-uutiset ”Hyvä ilmapiiri kannustaa oppimaan” https://yle.fi/uutiset/3-6197878
