Näppärät arki-vinkit


Neuropsykiatristen häiriöiden kuntoutuksessa korostetaan usein arjen sujumiseen liittyvien vinkkien tärkeyttä. Arjen vinkit voisi kuitenkin yksinkertaistaa muutamaan kohtaan, jotka ovat näppäriä vinkkejä kaikenlaisten ihmisten arjen sujumista varten. Nämä tärkeimmät vinkit ovat kohdassa yksi. Lisäksi olen koonnut myös muita keskittymistä ja oppimista tukevia asioita alla olevaan listaan.

  1. Muista säännöllinen elämänrytmi: Nuku riittävästi ja säännölliseen aikaan, esim. klo 23-07. Rauhoita sänky ja makuuhuone vain nukkumista varten. Huolehdi riittävästä ilmanvaihdosta ja hapen saannista. Syö riittävän monipuolisesti ja säännöllisesti, esim. viisi kertaa päivässä: aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Jos et kokkaa mielelläsi, pidä huolta siitä, että sinulla on helppoja välipaloja aina saatavillasi (esim. hedelmät ja pähkinät). Juo riittävästi nestettä (kaksi litraa vettä tai muuta vastaavaa) päivän aikana. Älä korvaa veden juontia kahvilla, limsoilla tai alkoholilla. Liiku joka päivä, jotta saisit paremmin nukuttua sekä keskityttyä päivän aikana tarvitsemiisi asioihin. Pieni sykkeen nosto ennen vaativaa keskittymistä auttaa aivojasi pysymään hereillä.

Jos nämä asiat eivät ole kunnossa, on turha kuvitella että jokin vaativampi asia ratkeaisi itsekseen tai erikoisosaamista vaativan tempun avulla. Lisäksi:

  1. Pyri ajoittamaan aktiivisuutta ja tarkkaavuutta vaativat asiat alkupäivään ja rauhoita ilta älylaitteiden käytöltä.
  2. Pidä taukoja eri toimintojen välillä ja tauota työskentelyä muutenkin.
  3. Tee muistilista asioista, joita sinun tulee hoitaa päivän aikana. Viivaa yli tekemäsi asia.
  4. Opettele käyttämään kalenteria ja käytä sitä joka päivä. Laadi itsellesi viikoittain arjen lukujärjestys.
  5. Tee itsellesi kirjalliset, kuvalliset tai nauhoitetut toimintaohjeet eri toimintoja tai tilanteita varten. Hyödynnä paperia ja kynää tai puhelimen video-, ääni- ja valokuvatoimintoja näiden ohjeiden taltioinnissa.
  6. Jos sinun tulee keskittyä kuuntelemiseen, on sallittua hypistellä käsillä jotakin yksinkertaista saman aikaisesti.
  7. Vaikuta ympäristöösi, että se olisi selkeä ja asioilla olisi oma paikkansa ja järjestyksensä. Voit hyödyntää esimerkiksi koreja, joissa lukee korin sisältö.
  8. Tunnista tarvitsetko ennemmin rauhallista vai virikkeellistä ympäristöä, jotta voit säätää vireystilaasi sopivaksi keskittymistä varten. Esimerkiksi kannattaa tunnistaa vaikuttaako musiikki sinuun lukemista häiritsevästi vai auttavasti. Monesti myös viileys tai kylmä ilma virkistää.
  9. Tunnista oma tyylisi omaksua asioita ja hyödynnä vahvuuksiasi. Omaksutko asiat parhaiten lukemalla, kuuntelemalla, kuvia ja opasvideoita katselemalla vai tekemällä?
  10. Tutustu celianet.fi -äänikirjastoon, joka on ilmainen palvelu. Voit kuunnella oppikirjoja samalla, kun kävelet tai pyöräilet.
  11. Tutustu tietokoneen, puhelimen ja tabletin ohjelmiin, jotka kirjoittavat puhetta tekstiksi ja lukevat ääneen tekstiä.
  12. Tutustu oppimisen apuvälineisiin netissä tai mene tutustumaan oppimisen apuvälinekeskukseen.
  13. Etsi itsellesi vertaistukea eri järjestöistä ja yhdistyksistä.
  14. Hyväksy se, että sinun ei tarvitse olla kaikissa asioissa hyvä ja keskity tärkeimpiin asioihin.
  15. Palkitse itsesi valmiista asioista ja yrittämisestä.

Satu

Jaa tämä artikkeli

Kaisa Kallion kansalaislahjasäätiö,
Kaisankoti
Bodomintie 37
02740 Espoo

050 57 20 830 tai
050 470 0319
toimisto(at)kaisankoti.fi

© Copyright 2019- Kaisa Kallion kansalaislahjasäätiö, Kaisankoti. Oikeudet muutoksiin pidätetään.