Huolestuttaako sinua vaatekaaos tai uusiin vaatteisiin kuluva raha?
Mitä tulee yksinkertaiseen vaatetuksesta huolehtimiseen, kannattaa vaatteet varata sään mukaisesti, työ ja harrastukset huomioiden. Mielestäni Suomessa jokainen tarvitsee veden- ja tuulenkestävän takin, housut sekä kengät, unohtamatta pipoa, hanskoja ja kaulaliinaa. Myös nastakengät voivat tulla tarpeeseen talvisin. Liikunnan osalta kannattaa pohtia ensin, mitä liikuntaa harrastat eniten: jos harrastat sisäliikuntalajeja, riittää ehkä että sinulla on joustavat housut ja paita ja sisäliikuntakengät. Jos harrastat ulkoliikuntalajeja, pohdi vaatetus lajin mukaisesti.
Vaihtovaatteita on hyvä olla alusvaatteiden ja sukkien osalta esimerkiksi viikon tarpeisiin. Jos oikein tarkasti miettii, ihminen voisi selvitä myös kahdella samankaltaisella vaatekappaleella, kuten kahdella ohuella ja kahdella paksulla paidalla, kahdella kerrastolla, kaksilla housuilla/hameella ja ohuella ja paksulla takilla. Tällainen minimaalisuus vaatevalinnoissa tosin edellyttää sitä, että olet valmis pesemään pyykkiä useammin kuin kaksi kertaa kuukaudessa. Jos pyykkikoneen viemä sähkömenekki hirvittää, on aina mahdollista kokeilla käsin pyykkäämistä tai vaatteen siistimistä muilla keinoin. Vaatteen muita siistimiskeinoja on mm. tuuletus, harjaaminen, nukan poisto, kuivan soodan käyttö tuoreeseen tahraan ja esimerkiksi vaatteen lumihangessa peseminen.
Jos pitkähihaisen paidan hihat tai housujen lahkeet rispaantuvat, ne voi lyhentää ja ommella lyhythihaiseksi paidaksi tai shortseiksi seuraavaa kesää varten. Jos sauma tai vetoketju ratkeaa, voi senkin korjata ommellen. Myös napit ja nepparit on mahdollista uusia. Takin ja ulkoiluhousujen reiät voi korjata itseliimautuvan tekstiilipaikan avulla, joita myydään hyvin varustelluissa tavarataloissa. Farkkujen reikien korjaamiseen on myynnissä farkkukankaisia paikkoja, jotka voidaan silittää ja ommella reiän päälle.
Kenkiä olisi hyvä olla enemmän kuin yhdet, sillä jalat voivat hikoilla kengissä ja kengät kastuvat Suomen säässä herkästi. Jalkojen terveyden kannalta on tärkeää, että kengät ovat hygieeniset. Hygieenisyyttä kenkien käytössä voi lisätä kuivaamalla, pesemällä ja vaihtamalla kengänpohjallisia usein. Jos kengät menevät huonoon kuntoon, voit kysyä suutarin apua. Kengät voi opetella putsaamaan itse harjaamalla, pesemällä, pyyhkimällä ja suojaamalla. Nauhat voi vaihtaa uusiin. Jos kengännauhojen solmiminen on vaikeaa, kannattaa ostaa helppokäyttöiset nauhastopparit. Jotkut pesulat tekevät hajunpoisto- ja otsonointikäsittelyjä kengille, jotka mahdollisesti tehoavat jalkasieneen kengässä.
Nyppyyntyneet neuleet voi käsitellä nypynpoistajalla, villakammalla tai shaverilla. Vanhoista neuleista, joille ei ole käyttöä, voi tuunata pipoja, tuubihuiveja, säärystimiä, huovutettuja istuinalusia tai heittäytyä kokeilemaan itse mitä hulvattomampia asioita.
Pohdittavaksi:
- Minkä vaatteen voisit huoltaa sen sijaan, että ostat uuden?
- Minkä vaatteen voisit muuntaa kokonaan uuteen käyttötarkoitukseen sen sijaan, että ostat uuden?
- Mitkä kengät voisit huoltaa tänä vuonna?
- Voitko selvittää, onko lähikirjastossa tai opistoissa yhteiskäyttöisiä ompelukoneita ja opastusta niiden käyttöön?
Satu