Päivät kuluivat, vuodet vierivät, kunnes SE tapahtui. Tankkasin toistamiseen läheiseni lääkärinlausuntoa. Istuin vaiti. Ajatukset jumittuivat. Miten suunniteltu tulevaisuutemme, eläkevuodet lämpimässä?
Viikkojen jälkeen havahdun hoitajan rooliini. Aamu ja ilta toistavat samaa. Seuraan hoidettavaani, jota en enää tunne. Huoli jyskyttää. Mikä on muuttunut? Kaikki.
En muista, miltä tuntuu istua kampaajalla tai nauttia kiireettä kahvilahetkestä. Omasta hierontakäynnistäkin on kaksi vuotta. Sisko soitti tarjoten konserttielämystä. ”En jaksa eikä kiinnostakaan.” Minä, joka olen ahminut elämää, lennellyt tapahtumasta toiseen.
Tässä olen eikä loppua näy. En osaa tavoitella mitään.
ELÄMÄ YLLÄTTÄÄ.
Tarjolla ilmainen paketti kaltaisteni seurassa. Minusta välitetään. Ammattilaiset ottavat koppia. Saan kylpylälomalla istua katettuun pöytään. Minulta kysytään: Miten sinä voit. Tarjoavat vielä keinoja ja opettavat niitä käyttämään.
Kela maksaa kaiken. Saan vastinetta verorahoilleni.
